EROON ULOSOTTOVELOISTA - MISTÄ ALOITTAA?
Velka ei häviä hyssyttelemällä tai maton alle lakaisemalla, päinvastoin! Itsesäälissä rypemisestäkään ei ole ollut apua. Tilanne eskaloituu ja huono taloudellinen tilanne aiheuttaa häpeää ja ahdistusta. On otettava itseään niskasta kiinni ja katsottava tilannetta suoraan silmiin.
Ulosotto tarkoittaa lakiin perustuvaa velan pakkoperintää, jota voi toki vapaaehtoisestikin varallisuutensa rajoissa maksaa pois. Ulosotossa käytettäviä perintäkeinoja ovat palkan ja muun omaisuuden ulosmittaus. Jos velkasumma ei ole päässyt kasvamaan liian suureksi tuloihin nähden, velkojen maksaminen ulosmittauksen kautta voi olla jopa järkevääkin. Ulosoton kustannukset riippuvat pitkälti velkojen määrästä ja maksuajasta. Jokaisen velkasumman päälle lisätään taulukkomaksu ja mahdollisia muita kustannuksia. Lisäksi velka kasvaa viivästyskorkoa. Ulosotossa huomioidaan velallisen suojaosuus, eli koko palkkaa ei esimerkiksi voida ulosmitata. Suojaosuuden voi kätevästi laskea ulosoton sivuilta löytyvällä laskurilla.
Olen reippaasti päälle 30-vuotias nainen ja oma velkaantumiseni alkoi oikeastaan jo heti täysi-ikäistyttyäni. Siihen johtaneita syitä tulen mahdollisesti tämän blogin myötä avaamaan myöhemmin. Velkaantumiseen ja ulosottoon liittyy myös paljon lieveilmiöitä, kuten mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä ja tulen myöhemmissä postauksissani näitäkin asioita käsittelemään. Tänään keskityn kuitenkin miettimään vain sitä ensimmäistä askelta: Mitä vaihtoehtoja on päästä vuosia kestäneestä velkakierteestä eroon? Mistä aloittaa? 😵 No, ensimmäisenä oli syytä tietysti selvittää tämän hetkinen velkasaldo. Lukema sai minut jälleen tolaltani: pelkästään ulosotossa velkaa on 23 783,60 euroa! Tämän päälle on vielä velat, jotka eivät ole ulosotossa, niin summa kohoaa arviolta 30 000 euroon!
Oman velkasummani selvittäminen laittoi kiinnostamaan, paljonko muilla ulosottovelallisilla on velkaa. Tilastokeskuksen sivuilta selvisi, että vuoden 2019 lopussa ulosottovelallisia oli noin 258 000 henkeä ja keskimäärin velkaa oli 21 310 euroa henkeä kohden. Tilastotietoa ulosotosta löydät täältä.
Nopealla googlettamisella selviää, että vaihtoehtoina velkojen suorittamiseen on:
- tehdä maksusopimus velkojien kanssa
- maksaa velat pois ulosoton kautta
- saada Takuusäätiön takaus pankkilainaan tai kunnan sosiaalinen luotto
- hakea velkajärjestelyä
Ennen kuin velat ovat ulosotossa, kannattaa ehdottomasti tehdä velkojien kanssa maksusopimus. Tämä on myös tärkeä ohje tilanteessa, jossa osa veloista on jo mennyt ulosottoon. Velkaa saattaa olla edelleen myös perintätoimiston perittävänä, joten kannattaa miettiä, onko mahdollista tehdä niistä maksusopimus ennen kuin ne siirtyvät ulosoton perittäväksi. Mikäli palkasta iso lohko menee jo ulosottojen maksuun, täytyy tietenkin miettiä, onko ylipäänsä varaa maksaa ulosoton lisäksi velkojan kanssa tehtyä maksusopimusta.
Kuten aikaisemmin jo mainitsin, velat on todellakin mahdollista saada maksettua myös ulosoton kautta pois, kunhan velkaa ei ole liikaa suhteessa tuloihin. Omat vuosituloni ovat n. 31 500 euroa. Ulosottoa olen jo lyhentänyt viimeisen kymmenen vuoden aikana suurinpiirten saman summan kuin mitä ulosotossa on vielä jäljellä. En tiedä, onko velkaani mahdollista ikinä saada ulosoton kautta maksettua nykyisellä tulotasollani, sillä velka kasvaa jatkuvasti lisää korkoa ja muita kuluja. Ulosottomies osaisi ottaa tähän kantaa.
Takuusäätiöltä voi hakea lainatakausta, jonka enimmäismäärä on 34 000 euroa. Takauksen ehtona on säännölliset tulot nyt ja tulevaisuudessa. Maksuvaraa tulee olla koko takauksen ajaksi, joka on enintään 8 vuotta. Velkaantumiseen johtaneet syyt tulee olla saatu päätökseen (esimerkiksi päihde- tai peliongelma). Lisäksi ehtona on, että ennen takauksen hakemista velkoja on lyhennetty maksuvaran suuruisella summalla. Tämä saattaisi olla näiden tietojen pohjalta minulle mahdollinen ratkaisu, olenhan vakituisessa työssä käyvä, säännöllistä palkkaa nauttiva ihminen.
Kunnan sosiaalinen luotto puolestaan on kunnan asukkailleen myöntämää luottoa. Luotto voidaan myöntää pienituloiselle, mutta kuitenkin maksukykyiselle hakijalle esimerkiksi välttämättömiin hankintoihin tai velkojen poismaksuun. Maksu on korkeimmillaan yleensä muutaman tuhat euroa, kunnasta riippuen. Luoton korko on edullinen ja siitä ei peritä muita kuluja. Laina-aikaa on muutaman vuoden verran. Sosiaaliluoton mahdollisuutta voi tiedustella omasta asuinkunnasta. Kuulostaa hyvältä, mutta minulle tästä ei valitettavasti ole apua.
Viimeisenä vaihtoehtona tulee velkajärjestely. Tuolloin mikään edellämainituista keinoista ei ole mahdollinen ja velat suhteessa tuloihin ovat niin suuret, etteivät ne muutoin tulisi koskaan maksetuksi tai niiden maksamiseen kuluisi hyvin pitkä aika. Lyhykäisyydessään velkajärjestely tarkoittaa sitä, että velallinen maksaa maksukykynsä mukaan velkoja kolmesta viiteen vuotta ja saa sitten loput velat anteeksi. Velkajärjestelyä haetaan käräjäoikeudessa ja sitä hakeakseen tulee ensin olla yhteydessä oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvontaan. Esteenä velkajärjestelylle voi olla esimerkiksi rikosperusteiset velat tai se että velallinen on kykenevä maksamaan velat muilla keinoin kohtuullisessa ajassa. Velkaneuvonta kuulostaa uskomattoman hienolta mahdollisuudelta uudelle alulle, mutta työikäisenä, säännöllistä palkkaa nostavana henkilönä tilanteeni ei taida täyttää velkajärjestelyn kriteereitä.
Riippumatta siitä, mikä näistä vaihtoehdoista on mahdollinen, velkojen hoitaminen kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvojaan tai Takuusäätiön neuvontaan. Takuusäätiöllä on verkkosivuillaan chat -palvelu, josta voi nimettömästi kysyä neuvoa. Minä päätän aloittaa sillä.
Kerron ensi viikolla, mitä ohjeita sain Takuusäätiön neuvonnasta, miltä se tuntui ja mikä on se seuraava askel matkalla kohti velattomuutta. Kun on tosissaan ottanut projektiksi päästä velkavankeudesta eroon muutamassa vuodessa, täytyy jatkossa miettiä tarkemmin myös omia kulutustottumuksia. Varmasti on vielä asioita joissa voin säästää niin, että kuukausittain käteen jäävällä rahalla saa elettyä mahdollisimman täyttä elämää. Saas nähdä, miten naisen käy!
"Minäkö köyhä? Ehei, en ole! Ei minulla taloja, tiloja ole, mutta lempeä katse sielussani. Ei minulla autoja, veneitä ole, mutta ihosi pehmeys ihollani. Ei minulla rahoja, osakkeita ole, mutta lasteni hiljainen hengitys yöllä. Ei tuloja suuria, säästöjäkään, mutta silmät ja korvat elämä huomata. Ei minulla ole mitä muut tarvitsevat, minulla on mitä minä tarvitsen."
(Veikko Pöyhä, Kaikki mitä tarvitsen)
Mahtavaa että oot löytänyt blogi- ja instagram-maailman vertaistukiryhmään! 😄 ihan varmasti on mahdollista maksaa sun velat pois! Kokoajan summa pienenee ja korot siinä samassa. Itse oon maksanut noin 20 000e ulosoton kautta ja vielä jäljellä loput viisi. Tulot lähes samat kuin sulla!
VastaaPoistaJään ehdottomasti seuraamaan sun matkaa ! Tsemppiä :)
Ihan huikeeta, miten lähellä sun ulosoton päättyminen on! Tää oli aika kannustavaa, kiitos :)
Poista